Vanha käyttöliittymä on käytössä vuoden 2024 loppuun.
Uutta käyttöliittymää voit alkaa käyttää, mutta huomaa, että ihan kaikki ei (vielä) toimi uudessa kuten vanhassa. Sivulla Mikä muuttuu? kerrotaan muutoksista ja kehittämisaikataulusta.
Vanhaan Ebscoon tekemäsi käyttäjätunnus toimii uudessa, ja vanhaan tallentamasi haut ja viitteet löytyvät myös uudesta Ebscosta.
Kaikkia Ebscon tietokantoja voi käyttää samalla käyttöliittymällä (EBSCOhost), joten haun voi tehdä kaikista tietokannoista yhtä aikaa tai yhdestä/useammasta erikseen.
Ebscoa voi käyttää tietokoneen selaimella tai Ebsco Mobile -sovelluksella.
Ebscossa on oletuksena valittu haettavaksi kaikki tietokannat.
Hakulaatikon yläpuolella Haetaan: Kaikki tietokannat / Searching: All databases -kohdasta voi valita toisin.
Tietokannat on listattu niin, että monitieteiset ovat ensin ja sitten tieteenaloittaiset siten, että saman tieteenalan tietokannat ovat lähekkäin.
Voit hakea aluksi, tai jopa aina, kaikista tietokannoista yhtä aikaa, jolloin käytössäsi on ikään kuin yksi iso monitieteinen tietokanta.
Kun haetaan vain yhdestä tietokannasta kerrallaan, joudutaan tekemään sama haku kaikissa käyttökelpoisissa tietokannoissa, mutta
Tieteellisten vertaisarvioitujen lehtien artikkelit saa rajattua Peer reviewed -rajauksella. Tämä rajaus poistaa hakutuloksesta e-kirjatietokannan kirjat.
E-kirjoja on siksi syytä hakea yksistään, eli ottaa haettavaksi vain eBook Collection (EBSCOhost) -e-kirjatietokanta.
Ebscoa voi käyttää tietokoneen selaimella ja Ebsco Mobile -sovelluksella. Sovelluksessakin voit tehdä tiedonhakuja ja lukea artikkeleita ja kirjoja.
Ebsco Mobile installation step by step
Ebsco can be used with desktop computer browser and with mobile app. In EBSCO Mobile App you can e.g. search publications and read articles and books.
Valitse Käytä laitoksesi kanssa / Access with your institution.
Valitse korkeakoulusi eli Oulun yliopisto tai Oamk.
Haka-kirjautuminen tehdään Oula-Finnassa.
Klikkaa profiili-ikonia eli oikean alakulman ihmishahmoa.
Valitse Kirjaudu MyEBSCO / Sign in to MyEBSCO.
Kun kirjaudut Ebsco-tunnuksellasi, saat synkronoitua julkaisulistasi tietokoneen ja mobiilisovelluksen välillä.
Käyttöliittymä
E-lehdet
E-kirjat