Siirry pääsisältöön

Oulun ammattikorkeakoulun julkaisijan opas: Kirjoittajamaksut (APC-maksut)

Avoimen julkaisemisen kirjoittaja- eli APC-maksut

Monet tiedekustantajat perivät tutkimusartikkeleiden avoimesta julkaisemisesta kirjoittajamaksun (APC-maksu, Article Processing Charge). Maksut vaihtelevat muutamasta kymmenestä eurosta tuhansiin euroihin. On myös sellaisia Open Access -lehtiä, jotka eivät peri kirjoittajamaksua.

Valokuvassa tietokone, artikkeleita, rahaa ja laskin.

 

  1. Ensisijaisena tavoitteena on löytää artikkelille sellainen laadukas avoimen julkaisemisen kanava, joka ei peri kirjoittajamaksuja tai sallii vähintään artikkelin vertaisarvioidun käsikirjoitusversion rinnakkaistallentamisen ilman embargoa eli julkaisuviivettä. Kustantajien rinnakkaistallentamisehtoja voi tarkistaa Open Policy Finderista.
  2. Jos julkaiset hankkeessa, käytä mahdollisuuksien mukaan kirjoittajamaksun maksemiseen hankerahoitusta.
  3. Käytä hyväksesi FinELibin kautta hankittujen lehtipakettien APC-maksuetuja, jotka mahdollistavat julkaisemisen maksutta tai alennetulla kirjoittajamaksulla (ks. oikea palsta, artikkelin julkaiseminen avoimena Elsevierin SD Freedom/Emeraldin Premier -lehdissä.)
  4. Hyödynnä Oamkin APC-maksujen rahoitusta.

APC-maksujen rahoitus Oamkissa

Rahoitus on tarkoitettu artikkeleihin, jotka eivät saa APC-rahoitusta hankkeesta ja julkaistaan kanavissa, jotka eivät sisälly FinElibin lehtipakettien avoimen julkaisemisen sopimuksiin. 




 

Rahoituksen ehdot

 

  • APC-maksuanomus tulee tehdä hyvissä ajoin ja maksun maksamisesta tulee olla päätös jo ennen kuin käsikirjoitus lähetetään lehteen.
  • Artikkeli on vertaisarvioitu alkuperäisaineistoon perustuva tutkimusartikkeli tai katsausartikkeli lehdessä tai kokoomateoksessa (julkaisutyypit A1, A2 tai A3).
    • Emme maksa painatuskustannuksia (esim. jos lehti lisää lisäkustannuksia väripainatuksesta).
  • Rahoituksen saaja on artikkelin vastuukirjoittaja (corresponding author) ja hänellä on artikkelia jätettäessä voimassa Oamkin affiliaatio.
    • Kaksoisaffiliaation omaavien kirjoittajien (esim. tohtoriopiskelijat) tulisi ensin hakea rahoitusta yliopistoltaan, jos artikkeli on osa heidän väitöskirjaansa.
    • Julkaisussa tekijän nimen yhteydessä mainittava affiliaatio tarkoittaa tekijän organisaatiota, jonka mahdollistamana julkaisu on tehty. Affiliaationa voi olla useampi kuin yksi organisaatio.
  • Lehti on Open Access tai hybridi, ja sen taso voidaan arvioida hyväksi. Esimerkiksi:
    • JUFO 1−3
    • lehti sisältyy DOAJ:iin
    • SNIP 1.0.
  • Artikkeli julkaistaan Creative Commons -lisenssillä.
  • APC-maksun suuruus tulee ilmoittaa euroissa Justus-palvelussa julkaisutietoja tallennettaessa kohdassa julkaisumaksu.
  • Kirjoittajan vastuulla on huolehtia kustantajalle oikeat laskutustiedot.
     

Rahoituksen haku
 


Oamkissa rahoituksen myöntämisestä päättää osaamisalajohtaja, ja lehden luotettavuuden arviointi tehdään kirjastossa.

Lähetä sähköpostilla omalla osaamisalajohtajallesi sekä kirjastoon osoitteeseen julkaisut@oamk.fi seuraavat tiedot:

  1. Vastuukirjoittajan nimi
  2. Lehden nimi ja ISBN-numero
  3. Artikkelin otsikko
  4. Onko artikkeli tieteelliselle yleisölle suunnattu vertaisarvioitu alkuperäistutkimuksen tuloksia esittelevät artikkeli tai katsausartikkeli (kyllä/ei)?
  5. Saatko kirjoittajamaksujen (APC) kattamiseen rahoitusta hankkeesta tai muusta lähteestä (kyllä/ei)?
  6. Hakemuksen yhteyshenkilön sähköposti

Oulun ammattikorkeakoulun logo.

ARTIKKELIN JULKAISEMINEN AVOIMENA ELSEVIERIN SD FREEDOM -LEHDISSÄ

FinELibin ja Elsevierin sopimuksen perusteella vastaavat kirjoittajat voivat julkaista avoimia artikkeleita sopimuskauden 2024–2025 aikana ilman kirjoittajamaksua (APC-maksu, article processing charge) sopimukseen kuuluvissa hybridi- ja hybrideistä gold open access -lehdiksi muuttuneissa lehdissä, tai 15 % APC-alennuksella gold open access -lehdissä.

Avoimia artikkeleita on käytettävissä rajallinen määrä. Artikkelit julkaistaan CC BY tai CC BY-NC-ND -lisenssillä. Suosittelemme valitsemaan CC BY:n, jota useat rahoittajat edellyttävät.

Listaus lehdistä ja kirjoittajamaksualennuksista (lehtilistaan voi tulla muutoksia sopimuskauden aikana).

Lisää ohjeita FinELibin verkkosivuilla.

 

ARTIKKELIN JULKAISEMINEN AVOIMENA EMERALD PREMIER -LEHDISSÄ

FinELib-konsortio on solminut Emeraldin kanssa sopimuksen, johon sisältyy mahdollisuus julkaista artikkeleita avoimena ilmaisilla open access -vouchereilla CC BY -lisenssillä.

Voucheria käyttäessään vastaava kirjoittaja voi julkaista artikkelinsa ilman kirjoittajamaksua (APC-maksu, article processing charge) sopimuskauden 1.1.2025–31.12.2026 aikana.

Tilaajien käytössä on 152 voucheria per vuosi.

Vouchereita voi käyttää Emerald Premier -aineiston tilaajaorganisaatioon affilioitunut vastaava kirjoittaja (corresponding author). Kirjoittajan tulee käsikirjoitusta jättäessään käyttää organisaatiokohtaista sähköpostiosoitettaan. Näin Emerald tunnistaa kirjoittajan oikeuden ilmaiseen voucheriin.

Vouchereita voi käyttää kaikkiin  Emerald Premier -lehtilistan (xlsx) nimekkeisiin sekä Emeraldin kahteen täysin avoimeen nimekkeeseen International Journal of Climate Change Strategies and Management ja Mental Illness.

Vouchereita voi käyttää seuraaviin artikkelityyppeihin:

  • Research Paper
  • Viewpoint
  • Technical Paper
  • Conceptual Paper
  • Case Study
  • Literature Review
  • General Review

Ohjeet käsikirjoituksen jättämiseen löydät FineLibin verkkosivuilta.